Tuijan Blogi

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Kamala stressi:(

Harmaannun ennen aikoja kun lääkärini soitti ja kertoi verikokeiden tulokset:(Melkeen tipahdin kun kuulin että kaikki mahdolliset arvot ovat nousseet yli sallitun rajan!Täytyy alkaa tosiaankin miettimään mitä suuhunsa laittaa ja muutenkin:(Uudet verikokeet taas täytyy ottaa ja ravata lääkärissä!Tällä menolla eläke häämöttää nurkan takana:((
Enempää ei pää vois särkeä kun stressaan aivan tajuttomasti!

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

Lapsenvahtina!

Täällä minä mummo olen Nooralle lapsenvahtina.Noora tulikin eilen jo ja kovasti ollaa mietitty tekemistä.Ulkona ei ole voitu olla kun sataa kaatamalla:( Kellarista sitten hain legoja että olisi edes jotakin tekemistä.Mutta onneks Rocky ja Noora on kaksi lapsellista niin viihtyy hyvin yhessä ja ovat kaksi hikipäätä kun riehuu aamusta iltaan:) Huomaan vaan itestäni että ikä painaa kun en jaksa enää leikkiä ja riehua vaan mielummin katon telkkaria:D
Kuulin että Mikkelissä vilisee punkkeja!Lene taas soitti ettei kerkee mennä kuin ulkohuussiin ja takas mökkiin niin vaatteet on täys punkkeja,yök inhoon punkkeja mutta kukas niistä tykkäis!!
Päätä on tänää särkenyt ja luulempa että ilmassa on ukkosta koska silloin saan päänsäryn tai silloin jos on kamala kankkunen mutta nyt ei ole kankkunen:D
Nyt menen loihtimaan ruokaa!

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Sadepäivä!

Tänään on aamusta asti satanut vettä tai varmaan jo yöllä alkoi satamaan.Heräsin kymmeneltä ja jatkuvasti väsyttää kun on niin pimeetä.Ulkona on vaan 11 astetta lämmintä!
Lenellä on viimeinen lomaviikko ja eilen lähti Santun kanssa Mikkeliin mökillensä.Lene sieltä soitti että on kova sade ja vaan 10 astetta lämmintä.No sade tekee ihan hyvää joskus.
Noora tulee tänään pariksi päiväksi hoitoon kun Virpi on töissä ja Tatu lähtee levyttämään uutta levyä,kunnon heviä:)
Laitoin jokuaika sitten partsille tuoksuherneen siemeniä ja ruusupavun siemeniä niin nyt ne jo kovasti kasvaa.Voikohan tuoksuherneitä syödä kun niin kovasti tekis mieli kaikkea änkeä suuhun:D
Ihan kauhia pyykkikasa odottaa ja ajoin Teron jo aamulla ostamaan pyykkipulveria mutta en ole vielä saanut ängettyä niitä pyykkejä koneeseen kun laiskottaa niin mukavasti!

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Kysely:)

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
168

Omistatko asetta?
En omista

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
Masennus

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
Kuusi

Pidätkö hotdogeista?
Tottakait

Mikä on lempijoululaulusi?
Kaikki Vesa-Matti Loirin

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
Kahvia

Teetkö punnerruksia?
En vaikka pitäisi

Seurusteletko?
En

Pidätkö sateesta?
Pidän silloin kun nukun

Onko sinulla ADHD?
En tiedä vaikka olisikin

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
Meno kauppaan,ruoka ja nämä kysymykset

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
Ei vielä mitään

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
Maito,vesi,olut,viini ja kahvi

Mihin aikaan heräsit tänään?
9.45

Osaatko tavuttaa?
Jotenkin mutta nuorempana paremmin

Tämän hetkinen huoli?
Remontti

Tämänhetkinen vihastus?
Ei mikään vihastuta

Lempipaikka?
Mökki

Vähiten mieluisa paikka?
Isot kauppakeskukset

Minne haluaisit mennä?
Mökille jos ois mökki

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
Omistan kahdet

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
Sammutan telkkarin ja valot

Palatko vai rusketutko?
Rusketun

Keltainen vai sininen?
Sininen

Milloin puhelimesi soi viimeksi?
Tänään,Virpi soitti

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
Hämähäkkejä

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
Ei mitään kun ei ole taskuja

Viimeisin asia jolle nauroit?
Nämä kysymykset

Monta TV:tä talossasi on?
Yksi

Kovaäänisin kaverisi?
Salli

Hiljaisin?
Santtu

Mitä teit keskiyöllä?
Varmasti kuorsasin lujaa

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
Ihanaa kun sai nukkua pitkään

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
Ei ole

Onko kädessäsi sormusta?
Ei ole

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
Monetkin ja yhdet mahtuu

Oletko mielestäsi notkea?
En sitten yhtään

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
Tyhjän isännäntuolin ja Rockyn

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
Olen joskus

Minkä eläimen näit viimeksi?
Kotona kissat ja koiran,ulkona oravan

Milloin viimeksi suutuit?
En edes muista

Käytätkö hymiöitä?
Joskus

Etunimesi toinen kirjain?
U

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
Varmaan ruokaa

Omistatko laskimen?
Omistan

Mersu vai Volvo?
Escortti:)

Monestikko päivässä peset hampaat?
Yleensä kaksi

Kuusi vai mänty?
Mänty tuoksuu hyvälle

Juna vai laiva?
Laiva vaikken ole koskaan ollut

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
Mieheni Teron

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?
Kesä,olen lämmin ihminen:)

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
Muutama

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
Aina ollut hyvät välit

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
Teron

Kuka soitti sinulle viimeksi?
Virpi tyttöni

Lempivärisi?
Musta ja valkoinen

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
No Teron:D

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
En edes muista,liian kauan aikaa

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
Siniset

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
Ihana nukkua

Millä tuulella olet nyt?
Oikeen hyvällä tuulella

Paras kesämuistosi?
Lapsena Hyrylässä mummon luona

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
Silmät,nenä ja suu

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
Miljoonia:)

Hali vai suukko?
Suukko

Nukutko valot päällä?
En

Suututko helposti?
En suutu

Oletko mustasukkainen ihminen?
Olen jos on aihetta

Montako sisarusta sinulla on?
Kaksi

Oletko hiljainen/ujo?
Nuorena olin mutten enää

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
On kehunut

Pidätkö suklaasta?
Pidän

Kyllästytkö helposti?
Aika helposti

Uskotko rakkauteen?
Uskon

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
En niin tyhmä ole

Kuinka usein kiroilet?
Ainakin kerran päivässä

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
Katoin telkkaria

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007

Väsynyt!

Olen ihan väsynyt ja miten voikaan olla niin rankkaa Juhannuksena syödä ja juoda? Ei luulisi että syöminen ja juominen on niin vaikeaa mutta väsynyt olen ja nyt yöunille!!

lauantaina, kesäkuuta 23, 2007

Juhannuspäivä!

Aatto meni tosi mukavasti:)Virpi,Tatu ja Noora olivat meillä.Olimme jopa "ulkona syömässä",ei vaan grillasimme meidän partsilla ja menimme sitten ulos syömään meidän talon pihalle:)On se vaan kumma että ulkona kaikki ruoka maistuu hyvälle niinkuin kahvikin!
Juhannuskuvat tulee tänään sivuille mutta minä karsin itteni niistä kuvista pois koska olin täys epäonnistunut niissä kuvissa! Mutta jossain kuvassa voi vilahtaa mun maha ja jalat:D Eilen vielä mietittiin että oltais kaikki menty lavatansseihin mutta kotona sitten oltiinkin eikä harmita yhtään.Lauri lähti eilen Virpille yöksi ja tänään menevät Korkeasaareen kattomaan apinoita:)
Ulkona on niin hiljaista ettei ikinä uskoisi että Helsingissä asutaan,kaikki vaan ovat menneet pois jonnekkin.Nautin kyllä tästä hiljaisuudesta!!
Nyt vaan toivotan hyvää Juhannuspäivän jatkoa:)

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Juhannuksen aaton aatto:)

Aloinkin tässä heti aamusta kirjottamaan kun ei enää väsytä kolmen kahvimukillisen jälkeen.Joka aamu kun on jo kuudelta herätys kavinkeittoon.Mutta nyt saakin sitten nukkua jopa viisi viikkoa kun Terolla on tänään viimeinen työpäivä ja alkaa kauan kaivattu loma:)
Juhannuksen suunnitelmat on vielä ihan avoinna.Tarkoitus oli että menemme Virpin ja Nooran kanssa kasvimaalle grillaamaan niin kuin viime juhannuksenakin mutta Virpin kanssa kun juteltiin niin ei se kyllä ole sopiva paikka Nooralle koska se on pelkkiä aikuisia täynnä.Mietittiin sitten että Virpi ja Noora tulisivat tänne ja keksitään jotain kivempaa tekemistä.Ihanne juhannus olisi viettää mökillä järven rannalla ja saunoa mutta kun ei ole mökkiä niin ei ole:(
Mitäs te muut teette juhannuksena?
Täällä on aamusta asti vettä satanut mutta huomiseksi on luvassa ihan kiva ilma.
On kyllä vaikee kirjottaa kun Rocky häiritsee koko ajan,se inhoo kun olen koneella eikä saa huomiota.Nyt se kirputtaa mua jatkuvasti ja repii yöpaidasta,kerkes se jo yhen pahvilaatikonkin silputa ja pyykkiä hakenut pyykkikorista:)Voi luoja että ootan sitä päivää että toi karvakasa rauhottuu tai sitten ei ikinä rauhotu:D

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2007

Juhlat juhlittu:)

En enää eilen jaksanut kirjoittaa kun olimme siellä Lenen juhlissa.Tosi kivat ja rauhalliset juhlat oli! Ensi kertaa tapasimme Santun vanhemmat ja ovat kyllä oikein mukavia ihmisiä.Siellä oli Lenen kampaaja kavereita,sukulaisia ja serkkuja.Niin nätisti Lene hoiti tarjoilupuolen ja oli kaikkea kovasti leiponut:) Sivuilla on joitakin kuvia juhlista.
Tänään on nukuttanut vaikka heräsinkin vasta puolenpäivän aikaan mutta eilen valvoin myöhään.Näin kamalan unen että Rocky puri jotakin lasta pahasti ja sen jälkeen vielä puri minuakin! Onneksi se oli vaan uni kun ei tuo hauva tee pahaa kärpäsellekkään:)
Hyvät sunnuntain jatkot:)

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Kiireinen päivä


Aamulla oli klo. 9.00 lääkäri ja tietenkin oli taas juna myöhässä mutta onneksi oli lääkärinikin! Selitin sitten lääkärille että tulen valmiiksi huonolla omallatunnolla kun en ole käynyt labrakokeissa vaikka piti käydä jo kuukausi sitten.Ei mittään sitten kun lekuri passitti minut samantien Malmin sairaalaan labraan verikokeisiin ja putkiloita täyttyikin vaan kahdeksan,yök.Sitten taas takaisin saman lääkärin luokse juttusille ja tulihan siinä pari kilometriä juostua:)Huomenna on Lenen juhlat ja tänään teen sinne hyvää tonnikalasalaattia jonka Lene tulee illalla hakemaan.Lene on kovasti leiponut kaikkea herkkua.Kävin kyllä itelleni mekonkin ostamassa jonka laitan huomenna päälle.Kuvassa mekko näyttää pitkältä mutta lyhyt se on!! Siihen vaan sukkahousut ja korkokengät ja menox:)Mekko on sitten mustavalkoinen vaikka kuvasta ei oikeen selvää saa!

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Moi!

Kyllä kait tännekkin pitää aina välillä kirjoitella jotakin.
Lene oli aamulla ensimmäistä kertaa Santun kanssa synnytysvalmennuksessa ja oli ihan tohkeissaan kun siellä näytettiin synnytysvideo.Video kun oli näytetty niin Lenellä tuli itku kun oli niin sulonen vauveli:) Lene tuli tänne ja leikkasi Laurin hiukset kun ne olivat jo ihan ylipitkät,nyt on tosi kivat lyhyet hiukset!
Lauantaina sitten menemme juhlistamaan Lenen valmistumista Vantaan Hiekkaharjuun Santun vanhempien luokse,siellä on kivat pihajuhlat tiedossa ja paljon vieraita:)
Tänään on ollut ihan ihme ilma kun aamulla vettä satoi ja päivällä aurinko paistoi,nyt illalla sitten tuulee niin että hiekka pöllyy.
Minä täällä väsäilen kaalilaatikkoa kun kerrankin sai tuoretta suomalaista kaalia joka on melkeimpä suoraan pellosta hyppänyt mun kattilaani kiehumaan! Kaalilaatikko on niin kauan hyvää kun ei sitä haistele:)
Tämän ihmeempiä ei täällä Tapanilassa nyt sitten ole tapahtunutkaan:D

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Näin hauskaa!

Tässä vielä sunnuntai kuvia kun Virpi,Lauri ja Noora olivat kaivarin konsertissa ja kivaa niillä oli:)Esiintyjinä olivat idols Ari,Hanna Pakarinen,PMMP,Apulanta ja monet monet muut:) Harmittaa kun en mennyt mukaan hengailemaan!










lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Tämä päivä!

Ihmeen aikasin heräsinkin jo aamulla ja aattelin että nyt on ihan kivan vilposta lähtee Rockyn kanssa kävelylle aamukahvin jälkeen.Menimme pari metriä ja tuli kuuma siis tosi hiki ja lenkki jäi aika lyhyeksi.
Minun orvokit on kuolleet kun en ole mikään hortonomi..olen kastellut ja nyppinyt niitä mutta silti kuolivat vaikka parhaani yritin räpeltää:( Menin sitten ja heitin ne orvokit roskiin ja kävin ostaa tilalle pelargonioita ja ne on takuuvarmasti semmosia kukkia jotka ei kuole mun hoidossa,tai en tiedä:)
Kaupassa käväsin ja ostin kotimaisia uusia perunoita ja kunnon grillimakkaraa vaikka minä voisin jättää ne makkarat jo väliin pelkästään sen takia että paino on noussut ihan liikaa!
Päivällä taas käväsin viemässä Rockyn nopeesti pissalle mutta ei se raukka siellä viihdy yhtään kun on musta turkki mihin aurinko oikeen porottaa vaikka kuinka varjossa koitetaan kävellä.Kissoille ei maistu yhtään ruoka vaan nukkuvat jatkuvasti.
Lene ja Santtu kävivät kahvilla ja tässä sitten Lenestä salaa otettu kuva:D

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Kuuma,varjossa 26!

Alkaa olla jo vähäsen kuumat oltavat.Onneksi on tuuletin joka on kovassa käytössä.Yöllä raahaan tuulettimen sänkyynkin mukaan ja päivisin Rocky tuulettaa naamaansa siinä:)
Lene menee tänään Ozzy Osbornen konserttiin rokkaamaan Hartwall Areenalle.Täytyy vaan toivoa ettei se rokkaa niin lujaa että vauva putkahtaa maailmaan ennen aikoja:)Lenen vauveli jo potkikin minua toissa päivänä ja kunnon iskut tulikin käteen:D
Minä olen ollut niin saamaton että kaikki tärkeet asiat on jäänyt hoitamatta kuten esim.kuukausi sitten piti jo soittaa siitä kylppäriremontista enkä ole vieläkään soittanut:( Joskus tulee hetkiä etten saa mitään aikaiseksi ja saa ainakin pahan mielen omasta laiskuudesta!
Mutta nyt taas menen ystäväni tuulettimen luokse:)

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Koulut loppuivat:)

Onnelliset koululaiset pääsivät kesälaitumille jonka ovat varmasti ansainneetkin!
Lauri sai ihan keskiverto todistuksen ja vielä olisi viimeinen vuosi lukiota jäljellä.
Aamulla tuli mieleen se aika kun tytöt olivat pieniä ja oli kevätjuhlapäivä.Virpille Ja Lenelle piti ehdottamasti vääntää kaikenlaisia kiharoita päähän ja niin hienot mekot kuin ikinä vaan voi löytyä.Monta tuntia ennen juhlia herättiin ja aina tuli kiire.Lene kiljui selälleen koska oli tyhmä kampaus ja väärät pinnit hiuksissa.Virpi taas ei aina mekosta pitänyt ja niitä vaihdeltiin monet kerrat ennen juhlia! Onneksi noi tytöt ovat jo aikuisia ja pukevat ite ittensä:D
Mummin Noorakin sai hyvän ensimmäisen todistuksen!!
Harmittaa kun ei oma koneeni taaskaan toimi niin että voisin vastata kommenteihin vaan joudun "lainaamaan" Teron tai Laurin konetta että pystyn edes vastaamaan! Ei päivääkään ettei mun koneessa olisi jotakin häikkää:(
Mutta kaikille kivaa lauantaita ja koululaisille mukavaa lomaa!!

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Kesäkuun eka viikonloppu!

Ja heti meinaa pinna kärähtää kun ei Tero saa mitään aikaiseksi näitten sivujen kanssa vaikka kuinka koitan sanoa että jotain vois tapahtuakkin.Kohta haen kaulimen ja kalautan sitä päähän! Jos ei mun päiväkirjani nyt toimi niin Teron vaatteet on jätesäkissä ja ukko on ulkona oman koneensa kanssa.Se on niin väsynyt raskaan työpäivän jälkeen että näyttääkin ihan kuivatulta siankorvalta ja naama on punanenkin kun tekee ulkotöitä:)Se osti uuden kännykän ja siihen aika riittää kummasti mutta ei sitten muka aika riitä mun blogini korjaamiseen.Jotain se koitti räpeltää blogini hyväksi ja toivon että sieltä sentää edes kuuluu mun valitsema kaunis kappale!
Kiva joskus haukkuu omaa miestä eikä aina vaan kehua:D Mutta minä olen erittäin hyvä ellen täydellinen:))