Tuijan Blogi

sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Paha mieli :(

Elämä riepottaa jo ihan liikaa! Olen kipeä ja täysin tylsistynyt.
Sain eilen siskoltani puhelun että on isämme on saanut kenkää "vaimoltansa"30 vuoden yhdessäolon jälkeen:( Vaimo sitten löysi toisen ja isä joutui lähtemään Jyväskylän yhteisestä kodista, ihanasta omakotitalosta. Isä nyt sitten asuu Kirkkonummella veljensä luona:( On niin perkeleen paha mieli minulla ja vihanen olo....päässä pyörii vaan että miksi, miksi ja miksi näin tapahtui, pidin heitä onnellisina....... Isäkin on sentään jo kohta 69v. ja raitiskin vielä! Toivottavasti joskus saan tietää mistä koko eronpaska alkoi:( Pelkään että isäni soittaa minulle, itkettää niin paljon etten pysty edes puhelimeen vastata. Kädet ristissä rukoilen että isä pystyisi elämänsä jotenkin rakentamaan tästä eteenpäin, vanha mies:(

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Kipeeksi tulin ;(

Ei ollut vaikkee arvata että kohta olen itekkin kipeenä kun perheen miehetkin sairastaa flunssaa.
Nyt on sitten mullakin kurkku kipeenä, kuumetta,nuha, päänsärky ja ihan voimaton olo. Inhottaa kun keittiössä odottaa kamala tiskikasa ja pyykkikori täynnä, ei jaksais kuin nukkua:(
Huomenna on Teron siskon kolmosten rippijuhlat mutta minulta se jää nyt kyllä väliin, en jaksais itteeni laittaa mihinkään juhlakuntoon! Anopin hautajaiset on 12.4 ja silloin on pakko olla kyllä kaikki terveenä:(
Kyllä on niin keväinen ilma ulkona, aamulla tein Rockyn kanssa lenkin ja kaikki kadut oli ihan sulat ja aurinko paistaa ja häikäsee. Rocky ois vaikka kuinka pitkään jaksanut kävellä mutta minä en. Rockylla turkki hilseilee aivan kamalasti vaikka aina sen ruokaan lisään ruokaöljyä, voi olla että johtuu siitäkin kun sisällä on niin kuiva huoneilma.
Onneksi pakastimessa on ruokaa niin aattelin että tänään en jaksa mennä edes kauppaan vaikka lähellä kauppa onkin.
Lene, Santtu ja Sofia kävi eilen kylässä ja Sofia vähän kuulemma narisee kun justiinsa on hampaita puhkeemassa alas, minä en kyllä ikinä ole sen nähnyt narisevan, taitaa olla vieraskoree mummille:D
Nyt en jaksa enää kirjottaa vaan menen sohvalle ja annan tiskit ja pyykit ihan rauhassa odottaa!

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Missä me oikeen asutaan!

Ei voi kamalampaa, hirveempää ilmaa enää keksitty! Eihän tuolla hangessa pääse mihinkään suuntaan. Autot tökkii liikenteessä, junat myöhästelee ja Rockyn silmistäkin joudun lapasilla lunta pyyhkimään kun ei se muuten nää mitään ulkona pyryssä, tänään sanoinkin Rockylle että sillä pitäis olla tuulilasinpyyhkimet silmien yläpuolella:) Suututtaa tämmönen ilma, että silleen!
Ps. Nooran kuvaukset meni hyvin vaikka kissa olikin piilossa:)

tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

Pyhät ohi ja arki koitti !

Nopeesti vaan pääsiäinenkin mennä hurahti ohi, kotona olimme eikä mitään ihmeempiä tehty sillä suru-uutinen tuli kiirastorstaina että Teron äiti nukkui pois 84-vuotiaana:( En ole voinut olla kuin henkisenä tukena täällä. Eli ei siis minkäänlaista aihetta ollut juhlaan pääsiäisenä:(
Edessä on sitten vielä hautajaiset, muutamat rippijuhlat ja ristiäiset.
Koitan kirjoittaa jotain muutakin.... Täällä Tapanilassa on nyt vaan yksi kauppa joka on auki eli Aunen kauppa koska Alepa on suljettu remontin vuoksi ja aukee vasta joskus huhtikuun puolessa välissä, kyllä oli eilen tässä kaupassa kova ryysis ja autoille ei meinannut parkkipaikkaa löytyä!
Tero ja Lauri näyttää olevan flunssassa, minä en vielä mutta kohta olen kait minäkin.
Rocky tuossa kalvaa ydinluuta että lattiat paukkuu,Tigru nukkuu telkkarin päällä ja Kissu jossain patterin päällä, aina ne kisut palelee mukamas!
Yöksi onkin sitten luvattu tänne kunnon lumimyräkkä, jopa 20 cm.lunta! Ei lunta enää kiitos kun minäkin olen jo taas etuajassa heittänyt ohuemman takin päälle ja leikkinyt että on kevät:)
Virpillä on mennyt hyvin vauvan kanssa vaikka nukkuminen vielä jää aika vähille, tuntuu että häneltä menee jo ihan rutiinilla lastenhoito.Virpihän työskentelee päiväkodissa ja sielläkin hoitaa 1-vuotiaasta ylöspäin. Lene ja Sofia oli tänään Virpillä kylässä, mahtoi olla kovat vauvajupinat käynnissä:D
Tänään Virpi minulle soitti ja sanoi kun oli vielä sairaalassa niin Noora ja Tatu näkivät ilmoituksen netissä mihin voi lähettää lemmikkiensä kuvia johonkin lastenohjelmaan, Noora sitten touhukkaana tyttönä lähetti kuvan kissasta ja kahdesta marsustansa,ei ollut lukenut ilmoitusta loppuun ja huomenna sitten menee kuvausryhmä Virpin kotiin ja Noora saa esitellä että miten hoitaa lemmikkejä:D Virpi kauhisteli kun ei tiennyt mistään mitään ja siellä sitten filmataan kolmisen tuntia:) Niiden kissa kun on semmonen vielä että varmasti pysyy sängyn alla niin kauan kun on vieraita:) Minua vaan nauratti Nooran tempaukset niin paljon että sohvalta meinasin tippua:D
Nyt tuli ihan liian pitkä päiväkirja, mutta jos ei jaksa koko löpinää lukea niin voi lukea vaan alun ja lopun:)

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Koiran...eikun miehen hankintaohje :)

Lauantaihupia:) Miehen hankintaohje
Hyvää pääsiäistä kaikille ja Leenalle kiitos linkistä:D

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Vauvelikuvia :)

Eilen kävin Naistenklinikilla katsomassa Virpin ja Tatun vauvaa ja Nooran pikkusiskoa:) Vaikka vauva painoikin syntyessään paljon niin kyllä se vaan pikkuinen söpöläinen oli, kaikki vastasyntyneet tuntuu vaan niin pieniltä:) Vauvalla on pieni huulihalkio joka leikataan kun hän täyttää 3kk. Tänään Virpi ja vauva pääsivät kotiin:)

Virpi juuri synnyttänyt. Perheonnea.

Virpi, minä ja vauva.

Minä ja lastenlapset;)


Minä, Noora ja Sofia. Laurin sylissä.

Tässä yksi linkki:

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

TYTTÖ TULI :)

Onnesta sekaisin olen ja Virpi synnytti tytön klo.19.54....en paljoa vielä tiedä mutta yli neljäkiloinen tyttö syntyi normaalisti juuri äsken:D

Jännittää ja paljon!

Huh että jännittää ja hermostuttaa! Virpi lähti yöllä sairaalaan ja juuri ilmoitti että lapsivedet on otettu pois,ilmeisesti tänään sitten vauva syntyy mutta vielä ei tiedä kumpi synnytys tulee olemaan:) Olen niin sekasin etten taas tiedä miten päin olisin.
Kerron heti kun vauva on syntynyt:)

sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Eilen juhlissa :)

Kirjoitan nyt vasta eilisestä kun en enää illalla jaksanut kirjoittaa. Niin minä, Tero ja Lauri olimme kaverimme Arton 50-vuotisjuhlissa ja juhlat pidettiin Vantaan Tikkurilassa Markkulan tuvassa, ihana paikka:) En vaan muista milloin olen käynyt tämmösissä juhlissa missä kaikki oli hienosti suunniteltu ja todella vaivaa nähty!! Hienosti katettu seisova pöytä ja tarjolla oli vaikka mitä hyvää ruokaa mm. naudanpaistia punaviinikastikkeessa, kermaperunoita, lohta, simpukkakanapastaa ym. herkkua ja pöytä notkui! Oli vielä kakkukaffit ja juotavaakin riitti:D Aika kului siellä hyvin ja juttu luisti, vieraita oli paljon ja kovinkaan monta en tuntenut. Oli kiva nähdä Arto ja vaimonsa Mellu, ei ollakkaan kymmeneen vuoteen nähty!! Iltasella sitten siellä musiikkia kuunneltiin takkatulen ääressä ja tietysti viiniä nautittiin ja muisteltiin menneitä:) Oma kamera ei ollut toimintakunnossa niin toiset sitten ottivat kuvia ja kunhan saan ne kuvat niin osan niistä laitan esille päiväkirjaani. Iltasella sitten tultiin kotiin niin ekaksi nukahti Lauri, sitten Tero ja vikaksi minä:)
Tänään sunnuntaina on vähän väsyttänyt eikä Virpikään ole vielä synnyttänyt:D

torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Torstain löpinät!

Ei ole Virpin vauva vielä syntynyt, tänään oli laskettu aika, no minä kyllä jaksan odottaa jo ihan tottumuksesta näitä pienokaisia:) Virpi ei jaksaisi enää päivääkään ison vatsansa kanssa kun olo on aika tukala.
Kävin Teron kanssa tässä meidän lähikaupassa kakkukahvilla kun itse kauppias Aune täytti 60v. on muuten niin ihana kauppias kuin olla ja voi, oispa joka kaupassa yhtä ystävällinen kauppias ja aina ottaa asiakkaat huomioon! Me sitten veimme Aunelle kukkia ja kortin, en muutakaan keksinyt.
Lauantaina minä, Tero ja Lauri lähdemme pitämään hauskaa:) Ystävämme Arska täyttää 50v. ja kivat juhlat tiedossa, on tila vuokrattu Tikkurilassa ja siellä on ruokaa ja vissiin jokin bändikin soittamassa musiikkia:) Nyt vielä mietin pääni puhki että mitä laitan päälle, kaappi on täynnä vaatteita mutta puoletkaan niistä ei päälle mahdu:( Hiuksetkin pitäisi nopeesti laittaa, taidan itse laittaa vaaleita raitoja tai sitten värjää vaaleksi koko pää! Toivottavasti kampaajatyttömme Lene ei tätä lue:D
Nyt tekemään ruokaa.

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Sekalaisia kuulumisia:)

Nyt sain päähäni kirjoittaa tännekkin kun Kaarina kyseli kuulumisia:)
Hyvin täällä on mennyt jos ei oteta mukaan mun laihduttamista, joka ikinen päivä menee täytettyjä munkkeja ja suklaata yöpalaksi:( Rockylla on paremmin homma hallussa ja niin komia poika on että tytöt vaan päätä pyörittää! Ei sekään kyllä ole laihtunut vaikka saa kerran päivässä kunnon ruuan ja lenkkejä pidennetty, aamupalaksi se saa vaan leivän mitä ei kyllä syö ilman voita ja jos ei ole voita päällä niin sylkee sen pois:D
Mun nukkumisesta ei tule enää yhtään mitään kun aina herään jo viiden jälkeen eikä sitte vaan enää väsytä, ikää tulee niin näköjään herään jo ihan ihme aikoihin!
Alkaa tuntumaan siltä että Virpin vauva voisi syntyä nyt viikonloppuna, viime yönä oli tullut jo vähäsen lapsivettä,huh huh:) Mutta ensiviikolla onkin jo torstaina laskettu aika. Täällä sitten mummi ja ukki vaan odottelee uutta pientä perheenjäsentä:))
Keskiviikkona Virpi sitten päästi vanhemman kisunsa kärsimyksistä, oli ollut viime päivät tosi heikossa kunnossa, ikää oli 12v. Nyt sitten Virpin toinen kisu ikävöi kovasti kaveriansa, maukuu vaan ja ruoka ei maita:( Kovasti etitään mistä löytyisi kissanpentu ettei toinen ikävään kuole:(
Sofiakin on kovasti kasvanut, 5kk jo ja niin ihana pullukkaposki, väkisinkin tulen hyvälle tuulelle kun Sofian näen:) Ilmeet on ihan hassuja ja mummille näyttää kieltä ja aina vaan nauraa kun pidän sylissä:D
Tässä taisi uusimmat ja tuoreimmat juorut olla tällä erää:)