Tuijan Blogi

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Vapunpäivä!

Nätti aurinkoinen päivä onkin! Olin eilen yöllä Rockyn ja Pipsan kanssa ulkona kunnes tuli viereisen talon vanhempi pariskunta hauvojensa kanssa myös ulos ja kutsui minut vielä vappua viettämään heille.Minä sitten toin Pipsan kotiin ja otin Rockyn mukaan,mutta kuinkas ollakkaan ei tullut pieneen mieleenkään ilmottaa Terolle ja Laurille että menen kylään:( Eikä minulla ollut edes kännykkää mukana että olisin soittanut ja ilmoittanut että olemme kylässä! Tero oli kyllä nukkumassa kun lähdin.
Aika kului nopeesti kun kuuntelimme musiikkia ja otimme vähän "vappusimaa",Rockylle tarjosivat aivan liikaa koiranmakkaraa,niin sitten teki kakat ja pissat niitten lattialle,minua nolotti mutta ei niitä näyttänyt häiritsevän kun ovat viimesen päälle "koirafaneja"! Kello olikin jo 02.20 kun tulimme kotiin ja täällä oli kaksi huolestunutta miestä odottamassa siis Tero ja Lauri,luulivat että mulle on jotain tapahtunut kun noin vaan hävisin:( sain kyllä kunniani kuulla!! Ainakin opin jos en muuta niin täytyy pitää kännykkä mukana!
Tänään aamulla Rocky sitten oksenteli niitä makkaroita ympäri kämppää että se niistä vappubileistä:) Minä sitten parantelen huonoa omaatuntoa!!!

2 kommenttia:

  • 2.5.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei Tuija!
    Nauratti kun luin tuota päiväkirjaasi. Teilläpä Rockyn kanssa oli sitten aika railakas vappu:))
    Joo, tuommosia "unohteluja" meidän perheessä tapahtui vuosia sitten aika tiuhaankin joskus. Ei minulle vaan Timolle. Arvaa, oliko herttainen vastaanotto kun räkä poskella konttasi kotiin milloin mistäkin:(
    Hyvää viikon jatkoa vaan sinulle ja koko perheelle!

     
  • 2.5.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Moi Kaarina!
    Mutta olipa mulla ainakin hyvä ja hieno vappuheila,Rocky:D
    Hyvää viikkoa teillekkin!

     

Lähetä kommentti

<< Etusivu